perjantai 9. elokuuta 2013

Karjalan-matkailun aikajana

Matkailu Karjalaan 1944 - 2013

Karjala on poikkeuksellinen matkakohde, monessakin mielessä. Myös Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-opaskirja erottuu muista. Se on ensinnäkin kustantajan bestseller. Lisäksi Karjalaa ei voi missään nimessä pitää "neutraalina" matkakohteena. 

Karjalan-matkailun hahmottamiseen voi käyttää muun muassa tällaisia lukemia tai vuosilukuja:

1954 

Ensimmäinen turistibussi ylitti uuden rajan Vaalimaalla ja ajoi Viipurin kautta Leningradiin.

- 10 vuotta Karjalan evakuoimisesta ja tyhjenemisestä.

1985 

Näihin aikoihin alkoivat suomalaiset päästä vapaammin käymään omilla kotiseuduillaan Karjalassa.

- 41 vuotta Karjalan evakuoimisesta ja tyhjenemisestä.

1991

Venäjä itsenäistyy eli irtautuu Neuvostoliitosta, ja kaikki matkailu vapautuu käytännössä täysin.

47 vuotta Karjalan tyhjenemisestä

1998

Venäjän rupla romahtaa ja hinnat laskevat. 

1999

Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-opaskirjan tutkimukset alkavat.

Vladimir Putin nousee pääministeriksi. Sotatoimet Tsetseniassa kiihtyvät. 

2000

Joulukuussa 2000 ensimmäinen Karjala-opas ilmestyy.

Vladimir Putin valitaan presidentiksi. Venäjä on kaaoksessa. Sotatila Tsetseniassa pahenee. 

2001

Ensimmäinen painos myydään loppuun keväällä. Toinen painos ilmestyy. 

2003

Karjalan ahdinko on huonoimmillaan. Kuvaraportti "Karjalan Tragedia" valokuvataan (kirjassa on 600 värivalokuvaa).

Empiiristen havaintojen perusteella Karjalan neuvostoaikaiset sotilastukikohdat suljetaan lopullisesti, ja jäljelle jää vain ne, jotka ovat käytössä myös vuonna 2013. 

2005

Karjalan matkaoppaan viides painos ilmestyy ennätyspaksuna. 

Erillinen Kannas-opas on ilmestynyt vuonna 2004 ja se uusitaan 2006. Yhteensä suomenkielistä Karjala-opastusta on yli 1000 sivua kahdessa eri kirjassa, siten, että nämä 1000 sivua eivät mene "päällekkäin."

2006 - 2010

Karjala-oppaan viides painos myydään loppuun. 

Karjalassa kehitys on monitahoista. Suuret kaupungit kuten Viipuri, Terijoki ja Petroskoi kehittyvät nopeasti. Uusia hotelleja avataan, ravintoloita perustetaan ja myös monia ketjuravintoloita avataan näissä kaupungeissa.

Samaan aikaan maaseudun kylät rapistuvat ja autioituvat. 

Venäjälle kehittyy aito keskiluokka, ja miljonääreistä tulee miljardöörejä. Hinnat nousevat, hotellien puolella vähintään kaksinkertaisesti.

Luostareita kunnostetaan, kirkkoja rakennetaan ja ortodoksiuskonto nousee valtiolliseen suojelukseen.

2010 - 2011

Loppuvuodesta 2010 kesäkuulle 2011 Karjala-opaskirjan kuudes painos tutkitaan, päivitetään ja saadaan valmiiksi. 

Sivumääräksi tulee hieman alle 500 sivua, samoin paino jää 500 gramman alapuolelle.

Kannas ja Karjalan tasavalta on yhdistetty samaksi opaskirjaksi, ja mukana on myös Murmanskin alueen kohteita.

Karjala-opas ei enää suosittele matkailua Karjalaan, koska hintataso ei vastaa palvelun tasoa. Silti kaikkien palveluyritysten hintataso julkaistaan sellaisena, kuin se empiirisesti havaitaan. Tutkimusaikana luvallinen oleskeluaika ilman pakollista rekisteröintiä on vain 3 arkipäivää, minkä takia tutkimus tehdään lyhyinä etappeina. Kaikki rajanylityspaikat ajetaan läpi. (Nykyään luvallinen oleskeluaika on 7 päivää, mikä on parannus).

2011 - 2013

Karjala-oppaan käsikirjoituksen editointityö on ollut käynnissä. Seitsemäs painos on tarkoitus päivittää kesällä 2014.

Työn alussa listattiin kaikki ne kylät ja kohteet, joista on enemmän kuin 1/4 sivun esittely. Näitä kohteita on sadoittain. Jokaisena työpäivänä käydään läpi yksi kylä tai kohde.

Jokainen esittely käydään huolellisesti läpi, jotta kaikki turha voidaan karsia pois. Näin syntyy tilaa laajennuksille, tai sellaisten osuuksien palautukselle, jotka kuudennesta painoksesta jätettiin pois. 

Tätä kirjoitettaessa yli 2000 Karjala-opasta on myyty. Painos riittänee keväälle tai alkukesään 2014.

2015

Suunniteltu päivitystyö seitsemänteen painokseen.

2016

Seitsemäs painos ilmestyy vuoden 2016 aikana.

LUOVUTETTU KARJALA AIKAJANALLA

1300-luku

Karjala jaetaan kahteen osaan Ruotsin kuningaskunnan ja Novgorodin kesken. Asutus on suomensukuisia karjalaisia. 

1600-luku

Ruotsin kuningaskunta laajenee kaikkialle Karjalaan sekä Inkerinmaalle. 

Ortodoksinen karjalaisväestö pakenee osittain Venäjälle Tverin alueelle. 

Karjalan kannakselle ja muualle Karjalaan sekä Inkerinmaalle siirtyy suomalaisia siirtolaisia ja ruotsinkielisiä "kartanonherroja". 

1700-luvulta vuoteen 1812

Karjala ja koko Viipurin lääni kuuluu Venäjään, kun muu Suomi kuuluu Ruotsin kuningaskuntaan. 

Karjala jää jälkeen muusta Suomesta. 

Karjalaa venäläistetään ja ortodoksinen uskonto leviää. 

1812 - 1917

Karjala palautetaan Suomelle, ja alueen suomalaistaminen pääsee vauhtiin. 

Karjala on jäänyt jälkeen, mutta kehitys on ripeää.

Venäläisten maahanmuuttajien ongelma hiertää. 

Viipurista kehittyy kansainvälinen kauppakaupunki. Karjalan kannas kehittyy vilkkaiden kauppayhteyksien ansiosta: Pietari on nopeasti kasvava metropoli, joka vaurastuttaa Karjalan kannaksen asukkaita.

1918

Tammikuussa venäläiset aseet saapuvat Viipurin asemalle ja sieltä eteenpäin. Neuvosto-Venäjä aseistaa Suomen punaisia. 

Sotatoimet alkavat Karjalasta, Venäjänsaarelta käsin, mistä siirrytään Viipuriin. 

Sotatoimet riehuvat Kannaksella, ja keväällä ajetaan Raudun suunnalta pietarilaisia, kiinalaisia ja muita joukkoja pois Suomen alueelta. 

1920

Karjalan raja pysyy ennallaan, kun Suomen itäraja määritellään tarkasti Tarton rauhansopimuksessa.

1920 - 1939

Karjala kehittyy nopeasti, Viipurista tulee Suomen tärkein puutavaran satama, ja arkkitehdit luovat merkittäviä rakennuksia kaikkialle Karjalaan. 

Kirkot, koulut, tehtaat ja muut valmistuvat. Vuonna 1939 Karjalassa toimii 450 teollisuuslaitosta.

1939

Stalin lähestyy Saksaa, ja monien yhteyksien huipentuma on Molotov-Ribbentrop-sopimus, jossa Suomi luovutetaan Neuvostoliiton etupiiriin.

Saksa hyökkää Puolan länsiosaan, Neuvostoliitto hyökkää Puolan itäosaan, ja näiden joukkojen kohdatessa ne järjestävät yhteisen voitonmarssin Puolan keskellä.

Neuvostoliitto hyökkää koko rintamalla Suomen kimppuun 30.11.1939.

Suojärveläisiä viedään keskitysleirille. Terijoki menetetään heti, ja Terijoella kokoontuu "Terijoen hallitus", jonka Neuvostoliitto tunnustaa ainoana neuvottelukumppanina.

1940

Suomi joutuu ankaran rauhanehdon mukaisesti luovuttamaan Karjalan nykyiseen rajaan saakka. 

Luovutetun alueen länsiosat ovat jääneet sotatoimien ulkopuolelle. Noin "miljoona" puna-armeijan hyökkäävää sotilasta on haavoittunut tai kuollut. 

Melkein 500.000 Suomen kansalaista joutuu siirtymään länteen. 

Neuvostoliitto perustaa uuden neuvostotasavallan, Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan, johon liitetään koko Karjala Terijoea ja muuta Itä-Kannasta lukuun ottamatta. Tämä valtioyksikkö lakkautetaan vasta vuonna 1956.

Karjalaan houkutellaan maahanmuuttajia eri puolilta Neuvostoliittoa. Kolhooseja ja sovhooseja perustetaan. Viipurin taideaarteet ryöstetään museoihin ja kirjastoihin Leningradissa ja Petroskoissa. Niitä ei ole koskaan palautettu.

1941

Saksan aloitettua sodan Keski-Euroopasta Neuvostoliittoon Suomi liittyy sotaan paria viikkoa myöhemmin. 

Syksyn aikana saadaan omat alueet takaisin, ja 6.12. presidentti Ryti julistaa Karjalan ja muut alueet palautetuiksi muun Suomen yhteyteen. 

Suomen armeija etenee itään Syvärille saakka. 

1942 - 1944

Asemasotavaihe, jonka aikana noin puolet Karjalan asukkaista palaa kotiseudulleen, jälleenrakentamaan, maata viljelemään ja taloja rakentamaan. Muutama uusi tehdas rakennetaan Karjalaan. 

Neuvostoliiton häpäisemät kirkot palautetaan käyttöön, ja jokunen kokonaan uusi kirkko rakennetaan. 

Kesäkuussa 1944 Neuvostoliitto aloittaa suurhyökkäyksen Suomeen. Karjalan asukkaille annetaan evakuointikäsky. Monet perheet saavat 15 minuuttia aikaa poistua kodeistansa. Seuraavan kerran heillä on mahdollisuus palata laillisesti kotiseudullensa vuoden 1985 aikoihin. Tähän mennessä monet ovat jo kuolleet. 

1945 - 56

Karjala on täysin eristyksessä. Alueelta löytyneet suomalaiset on pakkosiirretty Siperiaan tai tapettu. 

Saksalaisia sotavankeja on käytetty orjatyössä tyhjentämään kyliä. 

Maahanmuuttajia houkutellaan saapumaan Karjalaan. Etenkin Valko-Venäjän irtolaisia ja kodittomia saapuu runsaasti. 

Karjalais-suomalainen SNT supistuu, ja Karjalan kannas liitetään Leningradin alueeseen. 

1954 - 1956

Stalin kuoltua 1953 alkaa suojasää, jonka aikana Neuvostoliitosta ja Karjalasta saadaan enemmän tietoa. Suomalainen Arvo "Poika" Tuominen julkaisee paljastuskirjansa, samoin muut kirjoittajat kertovat karmeita tarinoita Neuvostoliiton olosuhteista. Ensimmäinen valokuviin perustuva Viipuri-aiheinen kirja julkaistaan. 

1957 - 1985

Karjalaan rakennetaan suuria kerrostaloalueita, kolhooseja, sovhooseja, pioneerileirejä, tuotantolaitoksia. 

Rakennukset ovat järjestään rumia betonirakennelmia. Elämä kuitenkin vakiintuu ja kansan elintaso kohenee. 

1985 - 1991

Karjala alkaa saada matkailutuloja, mutta köyhyys on käsinkosketeltavaa. 

Kaikki neuvostokansantalouden rakenteet ovat olemassa, pystyssä ja toiminnassa, kun Neuvostoliitto hajoaa. 

1991 - 2003

Suuri ja mahtava neuvostoromahdus. 

Kaikki kollektiiviset laitokset jäävät tuuliajolle, palkkoja ei makseta, kukaan ei kanna vastuuta.

Kaikki arvokkaat rakenteet, kuparijohdoista ikkunoihin, tiileistä oviin, ryöstetään. Kansalaiset joutuvat tyhjän päälle, kollektiivitilojen lehmät jaetaan työntekijöille, ja suurin osa lehmistä teurastetaan ja syödään pois. 

Maata ei enää viljellä. 

Rupla romahtaa 1998 ja kansa köyhtyy entisestään. 

Viimeisetkin vartijat poistuvat sotilaskohteiden porteilta vuoteen 2003 mennessä. 

2003 - 2013

Vladimir Putinin politiikka alkaa purra. 

Keskiluokan kasvaessa perustetaan enemmän yrityksiä. Hintataso nousee, laatu paranee. 

Eläkeläiset sinnittelevät 100 euron kuukausieläkkeen varassa. 

Infrastruktuuria aletaan kehitttää. Valtatie Impilahdelta ja Koirinojalta Prääsään valmistuu. Kannaksella tehdään uusia tienpohjia, ja tiestö saadaan toimimaan. 

Sotilaskohteet kohentuvat. Venäjä alkaa pullistella, ja maantiet täyttyvät citymaastureista. Viipuriin valmistuu uudisrakennuksia, ja se nousee kulttuurikeskukseksi. Samaan aikaan kylien kurjuus pahenee. 

ITÄ-KARJALA AIKAJANALLA

1800-luku

Kymmenet suomalaiset kulttuurintutkijat liikkuvat Itä-Karjalassa tutkien karjalan kieliä ja keräämällä runoja Kalevalaan ja Kantelettareen. Päätekijä on Elias Lönnrot, joka myös hyödyntää Vienan Karjalan murresanoja kehittäessään suomen kielen kirjakieltä. 

1920

Itä-Karjalan väestöstä noin 60% on karjalaisia. 

Tarton rauhansopimuksessa Suomi vaatii, että Itä-Karjala saavuttaa autonomian. 

Kun autonomia ei toteudu, suomalaisia vapaaehtoisia käy taistelemassa Itä-Karjalassa, jossa riehuu ns. sotakommunismin levottomuus. 

1939


Stalin esittää uhkavaatimuksessaan, että Suomen on luovutettava puolet suomenkielisestä Karjalan kannaksesta, mutta lupaa Suomelle merkittävän osan Itä-Karjalaa vastakauppana.

Suomi kieltäytyy ehdoitta. 

1941 - 1944

Suomi miehittää Itä-Karjalan.

Suomi perustaa koululaitoksen, jossa karjalaisia opetetaan puhumaan suomea. Runsaasti vapaaehtoisia opettajia ja muita peruspalveluja hoitavia lähtee töihin Itä-Karjalaan.

Itä-karjalan kohtaloa ei ole lyöty lukkoon, mutta monet haaveilevat alueen liittämisestä Suomen yhteyteen, niin sanotusta Suur-Suomesta. 

Venäläisväestöä pidetään kolonialisteina tai siirtomaavallan väestönä, ja sitä pyritään poistamaan alueelta. Venäläisiä suljetaan leireille. 

Sodan lopulla Suomen joukot vetäytyvät paniikissa länteen. Karjalaisväestö jää "kaipaamaan" suomalaisia, joutuen nyt uudestaan venäläisen vallan alle. 

1945 - 1991

Itä-Karjalasta on tullut jo 1940 karjalais-suomalainen SNT, johon on liitetty Suomen alueita. 

Suomen kieli nousee rinnakkaiskieleksi venäjän kanssa. Etenkin Petroskoissa kasvaa suomenkielinen teatteri, kirjallisuus ja lehdistö. Sen sävy on oikeaoppisen kommunistinen. 

Karjalainen väestö ei saa omaa kieltään virallisen kielen asemaan. 

Karjalaisten osuus pienenee maahanmuuton seurauksena, ja jää noin 10 prosenttiin.

Kostamuksen kaivoskaupunki jättää alleen karjalaisen kylän, ja alueelle siirretään kansaa kaikkialta Neuvostoliitosta. Karjalaiset jäävät pieneksi vähemmistöksi Kostamuksen alueelle. 

1991 - 2013

Itä-Karjala menettää nopeasti väkeään. Monet karjalaiset ja Itä-Karjalan suomalaiset muuttavat Suomeen. 

Vuoden 2010 lukema on 643 548.

Vuonna 1989 asukkaita on 790 150ja karjalaisia 10 prosenttia.

Vuonna 2010 karjalaisia on enää 7 prosenttia. 

Suomalaisten osuus on laskenut 2,3:sta 1,3:een.

Itä-Karjalan suomen kieli menettää virallisen statuksensa, ja kirjallisuus, lehdistö ja teatteri näivettyvät ja taistelevat olemassaolostaan. 

Syrjäkylät ajautuvat kurimukseen. Petroskoi kasvaa ja kehittyy. 

Kun Suomen väestöntiheys on noin 16 asukasta neliökilometrillä, Venäjän 8 asukasta, Karjalan tasavallassa se on 4 (3,6 vuonna 2010) asukasta, ja Petroskoin ja Murmanskin radanvarren (Kontupohja, Karhumäki, Belomorsk ja muut) ulkopuolella se lienee noin 1 asukas neliökilometrillä.

MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN

Karjala, niin luovutettu Karjala kuin Itä-Karjalakin, on entistä enemmän venäläistetty, vaikka historiallisia muistomerkkejä näkyy yhtä lailla kuin ennenkin. 

Yksi kerrallaan puutalot palavat poroksi, mutta vastaavasti uusia hotelleja ja ravintoloita avataan. Tiestö on myös parantunut kaikkialla.

Karjalan esittäminen "normaalina" matkakohteena on Suomalaisen Matkaoppaan tavoitteena alusta alkaen.

Palvelujen listaaminen, hintaesimerkkien antaminen ja käytännön vinkkien kerääminen kuuluu tärkeimpiin tehtäviimme. Historiallisten viitteiden osuus pienenee, matkailupalvelujen ja karttojen osuus lisääntyy. 

Karjalaa ei kuitenkaan tule pitää neutraalina matkakohteena. Se on täynnä historiallisia vaiheita, vääryyttä, kärsimystä, raunioita ja menetettyjä toiveita, ihmisoikeusrikkomuksia ja järkyttävää köyhyyttä. 

Näitä emme voi muuttaa, mutta tietoisuus asioista, ilmiöistä ja paikoista on mahdollista, kun alueella matkustaa. Ja jos ei matkusta, matkaopaskirja toimii myös maantieteellisenä tietokirjana, josta voi seurata kokonaiskuvaa Karjalan ja Itä-Karjalan kulloisestakin nykytilasta. 

Kykyjemme mukaan julkaisemme jatkossakin opaskirjoja niin Karjalaan kuin muuallekin maailmaan. 

* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-blogi.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Karjala-päivitys: Suojärvi

Lukijapalautetta Suojärven tilanteesta


Kävin äskettäin Suojärvellä, joten tässä pari pientä päivitystä Karjala-matkaopaskirjaan.

Vuonna 2005 Suojärven keskustaan rakennettu puinen ortodoksikirkko on purettu. Samalla paikalla on nyt uusi, hieno punatiilinen ortodoksikirkko, joka vihittiin marraskuussa 2010. 


Kuva: Marko Home

Kuten Karjala-kirjassa kerrotaan, Karelia-hotellin ravintola Jolki-Palki on auki varsin epäsäännöllisesti, joten sen aukioloon ei voi Suojärvellä käydessä luottaa. Suojärven keskustan pääkadun Gagarinan varrella on sen sijaan ravintola Simsim, joka on auki arkisin klo 02:een asti ja viikonloppuisin klo 04:ään asti (ilmeisesti pitempäänkin jos asiakkaita riittää). Simsim on ihan leppoisa paikka istua iltaa. Ravintola Simsimin vieressä on samojen omistajien pyörittämä 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva kauppa, joka venäläiseen tapaan myy kaikkea elintarvikkeista vodkaan. Suojärven keskustan paras ruokapaikka on kartonkitehtaan ruokala, jossa on tarjolla lounasta arkisin klo 11-15. Söimme siellä herkulliset käsintehdyt pelmenit. 

Sukumme vanhaan kotikylään Maimalammelle pääsee nykyään maastoautolla perille saakka, sillä paikallinen metsäkombinaatti teki pari vuotta sitten sinne uuden hiekkatien, joka yhtyy vanhaan Maimalammen tiehen. Tienhaarasta on nyt kolmen kilometrin matka Maimalammen kylän raunioille.  Sen sijaan Jehkilä-Kaitajärvi tieltä Maimalammen tienhaaraan johtava 10 kilometrin hiekkatie on nykyään sen verran huonossa kunnossa, ettei sitä voi enää ajaa bussilla. Maastoautolla tuo taival kyllä taittuu. Maimalammesta Sotinlampeen laskevan Mellitsaojan yli on rakennettu tukeva tukkisilta. Kylän kohdalla Maimalammen rannalla on pieni hiekkaranta, jossa sukumme jäsenet käyvät uimassa aina kylässä käydessämme. Kuten Karjala-opaskirjassa kerrotaan, Maimalammen kylästä ei ole jäljellä muuta kuin talojen kivijalat. Luonnonkauniin maiseman vuoksi käymme siellä silti yhä uudestaan. 

Parhain terveisin, 

Marko Home

maanantai 16. tammikuuta 2012

Viipurin linnan tornista avautuu keskiaikainen kaupunkimaisema

Näkymiä Viipurin linnan tornista

Viipurin maisema muuttuu mutta hitaasti. Kaikki suomalaiset maamerkit ovat edelleen nähtävillä, mutta uusia rakennuksia on noussut sinne tänne.

Katselimme kesällä maisemaa linnan tornista joka suuntaan:


Katse kohti Salakkalahtea, jonka reunoilla ovat hotellilaiva Korolenko, suomalaisten rakentama hotelli Druzhba ja sen takana asemanseutu.


Kuvan keskiosassa näkyy kauppatori, ja sen laidassa uusi Victoria-hotelli.


Viipurin vanhakaupunki nykytilassa. Etualalla oleva Weckrothin talo on kauniisti restauroitu, mutta luksusasuntojen myynti nähtävästi kangertelee.


Pitkänomaisen Tervaniemen rakennukset peittyvät kasvillisuuden peittoon. Niemen päässä oli Suomen kaudella uimaranta.


Tervaniemen rakennusten joukossa huomiota herättää valkea Maakunta-arkisto.


Pyhän Annan Kruunun linnoitusalue rakennettiin Venäjän ensimmäisen miehityskauden aikana 1700-luvulla.


Länteen kulkeva ajoväylä etualalla, rata kohti Kouvolaa oikealla ylhäällä.


Keskiajalta periytyvä Pyöreä torni pilkahtaa kattojen lomasta.


Viipurin tunnetuin maamerkki, kellotorni, on säilynyt maiseman kaunistajana.


"Little Finland" on tämä uudisrakennuskohde, joka nousee junaradan pohjoispuolelle Monrepos'n lähelle. Sen rakentaa on suomalainen rakennusfirma.


Kaukana etelässä siintää Venäjänsaaren jugend-huvila, Sellgrenin huvila. Vuoden 1918 sodan tapahtumat lähtivät vyörymään täältä 22.01.1918. Karjala-opaskirjassa huvilasta on tietoa sivulla 109.

* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-blogi.

Tietoa Karjala-matkaopaskirjasta saat täältä.

http://www.facebook.com/pages/Suomalainen-Matkaopas-Karjala/153239214753694.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Käkisalmen linnassa on erinomainen museo

Linnan museon antama historiankuva on todenmukainen

Karjalan museoiden anti on parempi kuin aiemmin. Hyvin organisoiduissa museoissa on mahdollisuus saada totuudenmukainen yleiskuva historiasta, vaikka myös pettymyksiä ja vääristelyäkin on havaittavissa.

Parhaiden joukossa on Käkisalmen linnan muurien sisäpuolella sijaitseva historiallinen museo.

Tämä kuvakatsaus vie meidät kauniin kesäpäivän siivittämänä tutustumaan Käkisalmen keskiaikaiseen linnan ja sen museoon.


Käkisalmen linna on Karjalan kannaksen vanhimpia maamerkkejä.


Muurien aukosta pääsee sisäpihalle: vasemmalla on vanha linna, keskellä kivirakennus, oikealla (ei näy kuvassa) on museorakennus.


Museossa on hyvä valikoima vanhoja valokuvia ja karttoja. Tämä kartta näyttää Käkisalmen linnoituksen ajalla, jolloin Vuoksen virta kulki tästä Laatokkaan. Sittemmin virta on tyrehtynyt, kun Vuoksen päälinja kulkee Metsäpirtin Taipaleen kautta Laatokkaan.


Museossa on kirjekuori sodan ajalta. Kirjekuoressa on vanha Käkisalmen vaakuna.


Museon vanhat valokuvat näyttävät, miltä Käkisalmen keskusta näytti ilmasta käsin.


Tämä vanha valokuva on Käkisalmen keskustorilta. Osa rakennuksesta on edelleen tunnistettavissa.


Vanha kartta suomen kielellä. Linnoitus on ylhäällä oikealla.


Suomen itsenäisyyden ajalta museossa on hyvä kokoelma valokuvia, esineitä ja karttoja.


Myös Ruotsin suurvaltakauden ajalta on kuvia ja karttoja.


Lisää tutkittavaa Käkisalmen historian vaiheista.


Itse linnarakennus ei ole avoinna nähtävyytenä. Viime aikoina se on ollut lähinnä tilausravintolana.


Suhteellisen modernit yleiset käymälät palvelevat hätähousuja linnanmuurien ulkopuolella.


Vanha opastetaulu venäjäksi, englanniksi ja suomeksi.

* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-blogi.

Karjala Suomalainen Matkaopas kotisivullamme.

Karjala-oppaan Facebook-sivu on täällä.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Laatokan Valamon hätkähdyttävä muodonmuutos

Laatokan Valamon pääkirkon upea ulkoasu

Euroopan laajin järvi, Laatokan syvät vedet, Valamon luostari !

Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Laatokan Valamo oli järkyttävässä kunnossa. Välinpitämättömyys, ilkivalta ja sääolot olivat tuhonneet luostarin arvokkaat seinämaalaukset.

Tässä katsauksessa pääset nyt tarkastelemaan harvinaista kuvakokoelmaa täydellisen restauroinnin jälkeen.

Valamon pääkirkko 10 vuotta sitten


Ikonostaasi oli 10 vuotta sitten pelkkä luuranko.


Seinämaalauksista tuskin sai selvää.


Paksujen pylväiden maalaukset olivat rapautuneet.

Valamon pääkirkko vuonna 2011


Yläkirkko vuonna 2011






Yläkirkko parvekkeelta käsin





Rappukäytävä yläkirkon ja parvekkeen välillä



* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-blogi

Karjala Suomalainen Matkaopas esitellään kotisivullamme täällä.

Facebookin Karjala-sivumme on täällä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Legendaarisia majoitusliikkeitä: Winterin huvila Laatokan rannalla

Legendaarinen Winterin huvila on restauroitu - ja mikä maisema Laatokalle!


Laatokan rannalla, Sortavalan eteläpuolella, Lahdenpohjan pohjoispuolella sijaitseva jugend-huvila on rakennettu Suomen kaudella. Se selviytyi sodista, Neuvostoliiton miehityksestä ja Venäjän rappion vuosista. 


Yksityiskohta Winterin huvilasta.


Winterin huvila Laatokan puolelta.


Yksityiskohta hienosta restaurointityöstä.

Winterin huvila ei ole varsinaisesti majoituskäytössä. Se ei ole siis vuokralla nukkumista varten. Huvila on pikemminkin museomaisena maamerkkinä, kunnostettu ihmiskunnan iloksi. 


Mutta katsokaa tätä maisemaa Laatokalle Winterin huvilan verannalta! Tällaisia maisemia on Karjala pullollaan!

Laatokan ulappa jatkuu silminkantamattomiin!

Entä majoitustilat?


Winterin huvila toimii majoitustilana useassa rakennuksessa hieman kauempana historiallisesta huvilasta ja Laatokan rannasta.


Majoitustilat ovat moderneja ja siistejä.


Rakennukset muistuttavat perinteistä suomalaista arkkitehtuuria.


Tämä ruokailurakennus muistuttaa myös suomalaista arkkitehtuuria. 

* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-blogi.

Tarjoamme perusteellisia kuvaraportteja sekä päivityksiä. Nämä täydentävät matkaopaskirjaa, johon voit tutustua täällä.

Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-oppaan Facebook-sivu on täällä.

* * *

Karjala Suomalainen Matkaopas ilmestyi ensimmäisen kerran vuoden 2000 joulukuussa. Kirjasta on syyskuussa 2011 ilmestynyt kuudes painos. Uusin Karjala-oppaan painos kattaa kaikki matkakohteet, alueet ja reitit Suomenlahdelta Jäämerelle.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Jalkala-museo Kannaksen Kivennavalla

Jalkalan museo - hämmästyttävä cocktail

Pitkäjärven ja Kaukjärven välissä sijaitseva Jalkala oli pieni suomalainen kylä, jossa oli toistakymmentä taloa asukkaineen.

Tsaarinajalla kylässä oli venäläisiä huviloita, jotka itsenäisyyden aikana rappeutuivat. 

Sotien jälkeen Neuvostoliiton aikana pieni ja vaatimaton Jalkala tuli tunnetuksi suurellisesta museosta, joka palvoi vallankumousjohtajaa ja keskitysleirien perustajaa Leniniä huikeilla mittasuhteilla. 



Nykyään museo on edelleen tallella, samoin Leninin patsas, mutta museon luonne on muutettu. 



Tämän kyltin mukaan Lenin viipyi talossa vuonna 1917.


Toisen kyltin mukaan museosta on tullut suomalais-ugrilaisuuden erikoismuseo, koska säilynyt rakennus ilmentää tätä kulttuuria. Näin sanoo kyltti (kirjoitusvirheet korjattu): 


”1800-luvulla rakennettu suomalaiseen maatilaan kuuluva asuintalo oli L Parviaisen omaisuutta, tämä omisti muun muassa tehtaan ”Vanha Parviainen” Pietarissa. Vuonna 1914 maatilan omistajaksi tuli hänen veljensä P Parviainen. Elokuussa 1917 Parviaisten perhe tarjosi piilopaikan V I Uljanoville (Leninille). Vuonna 1940–1992 (1941–1945 lukuun ottamatta) täällä sijaitsi V I Leninin keskusmuseon filiaali. Valtiollisen suomalais-ugrilaisten kansojen kansalliskulttuurisen eheyttämisohjelman mukaan on tarkoitus entisöidä maatila uudestaan.”




Itse museo sijaitsee uskonnolliset mittasuhteet saavan puistoalueen keskellä: portin jälkeen on pitkä kävely metsän halki tämän Leninin patsaan juurelle.
Sen luota jatketaan pienen talonpoikaisrakennuksen luokse, jonka yläpuolelle on rakennettu hurja katos, joka 2000-luvun rappion ­aikana on jo rapistunut. 




Katosta vas­tapäätä on hirsirakennus, jossa on museo. Museossa oleva kartta näyttää kylän muodon.





Museo on kiinnostava suomalaisen historian esiinmarssi keskellä venäläistettyä Karjalan kannasta. Pietarilaiset Suomen-ystävät ovat olleet mukana luomassa totuudenmukaista kuvaa Jalkalan, Karjalan, Suomen ja koko suomalaisugrilaisen alueen historiasta. Esillä on karttoja ja kuvia kokonaisen Suomen rajoista, Karjalan kannakselta, Kivennavasta, Jalkalan kylästä ja Parviaisen perheestä. 





Museon kyltti.




Museon esittämä käsity suomalaisugrilaisista kansoista.

Kiinnostava kartta suomalaisugrilaisten kansojen asuinpaikoista.

* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Karjala-blogi.

Matkaopaskirja löytyy täältä.

Facebookissa Karjala-opas löytyy täältä.